background image

Tarinoita hatkoilta

Kesken iltasadun

Ahdistus, pelko, huoli, häpeä, ja raivo. Turhautuminen, suru ja epätietoisuus. Epäonnistuminen ja syyllisyys. Stressi ja sen mukanaan tuomat fyysiset oireet. Jatkuva valmiustila ja syke, joka nousee jokaisesta puhelimen äännähdyksestä tai hälytysajoneuvosta.

Lapseni on hatkannut lukemattomia kertoja, sekä kotoa että laitoksesta. Laitoksessa hän sen hieman alle 10-vuotiaana oppi.

Vanhemman näkökulmasta on pelottavaa, kun oma rakas lapsi on teillä tietämättömillä.

Syitä hatkoihin on lukemattomia, pelkästään yhdenkin lapsen kohdalla syyt voivat tilanteesta riippuen vaihdella – ja vanhemman mielestä tuntua usein myös järjettömiltä.

Jos syynä reissuun on ollut halu tulla kotiin, on ristiriitaista miettiä mikä on oikein. Jos ilmoittaa laitokselle, että lapsi on kotona, hänet haetaan takaisin ja kuten meillä kävi useasti – hän hatkasi heti tilaisuuden saatuaan uudelleen.

Silloin, kun me olimme aiheuttaneet reissun päättymisen, hän ei enää tullutkaan kotiin reissullaan, vaan etsi mitä epämääräisempiä yöpaikkoja; rappukäytävistä, kellarikomeroista, lehtiroskiksesta, paikallisten alkoholistien luota, huumekämpistä, ulkoa.

Välillä, edellisen “ilmiannon” unohduttua ja lapsen tullessa pakkasella majapaikkaa pyytämään, on ollut pakko päätyä siihen, että sen lapsen etu on saada yöpyä kotona – ja että se tässä hetkessä salataan. Muutoin jääräpäinen hatkaaja palelluttaisi itsensä seuraavalla kerralla ennemmin ulkona kuin pyytäisi apua jos sitä sattuisi tarvitsemaan.

Ja sitten oli niitä hetkiä, kun hyvä jos hatkalaisen sai puhelimen päähän parin päivän välein. Hetkiä, jolloin istui pimeässä autossa jonkun kerrostalon edessä parkissa tai nähtyään varjon vilahtavan talojen välissä, ajeli pimeällä autolla lähemmäs kohdetta, hyppäsi ulos autosta ja lähti kurkkimaan kerrostalojen ovista ja ikkunoista sisään saadakseen näköhavainnon, jotta voi soittaa virka-apua paikalle.

Kiersi pakkasessa kylän roska-astioita ja nuorten suosimia paikkoja läpi, kyseli kavereilta, murtautui lapsen some-tileille saadakseen tietoa. Selvitti salapoliisin lailla ihmisten nimiä, sometilejä, osoitteita, ystäväpiiriä.

Toimi sitä miten päin vain, niin aina lopputulos on se, että tuntee toimineensa väärin – ja toisaalta ajoittain pelkäsi myös sitä, mitä siitä seuraa jos vaikkapa yöpyminen tulee jossain kohtaa ilmi.

Moni reissu päättyi siihen, että “yksityinen numero” vilkkui puhelimeni näytöllä. Kesken iltasadun pienemmille sisaruksille, kesken iltapalan, salkkareiden, töiden, lenkin. Ja aina puhelimeen vastaaminen oli yhtä pelottavaa.

Olen elänyt mielessäni aikanaan lukemattomat kerrat sen hetken, kun poliisit tulevat ovelle surusanoman kanssa. Miten reagoin, mitä sanon, mitä teen. Onneksi sitä ei ole vielä tullut.

Nuoreni on reissuillaan jäänyt poliisin haaviin näpistelystä, murroista, varastetun auton kyydissä olemisesta, itsetuhoisuuden vuoksi, jonkun tutun ilmiannettua hänet, jne. Pahin kerta oli, kun hän oli ollut eräässä pikkukaupassa varkaissa sen kertaisen majapaikan väen toiveesta, kun oli vielä sen ikäinen, että ei tule syytteitä. Hänet oli otettu kiinni, jolloin hän oli rikkonut pullon, alkanut riehumaan sen kanssa ja poliisit paikalle tullessaan olivat pysäyttäneet hänet käyttämällä etälamautinta 6 kertaa eri puolille kehoa.

Toisaalta, parempi etälamautin, kuin kuolla päihteisiin näillä reissuilla, sillä niidenkin maailma veti puoleensa ja yliannostuksiakin oli ollut.

Sisarusten saamia traumoja en usein halua edes ajatella. Keskeytyneet iltasadut, pihasta nopeasti starttaava auto, poliisit ovella. Sisaruksen kiinnioton näkeminen ja kaverien kertomukset – ja tänä päivänä myös videot tilanteista. Poliiseja ja koiraa pakoon pinkovan sisaruksen kuva verkkovalvoilla, koti johon ei voi tulla, kun siellä tehdään rikospaikkatutkintaa sisaruksen murtauduttua sinne taas kerran. Huhut kylillä.

Lojaalius – kertovatko sisaruksen yhteydenotosta tai kotona käymisestä vanhemmille vaiko eivät.
Vierailut sairaalassa, ehoilla, laitoksissa kun lvr.

Toivoisin, että joku ottaisi oikeasti vastuun näistä hatkalaisista, että eri laitokset voisivat tehdä yhteistyötä etsimisen kanssa sekä keskenään että mahdollisesti etsimässä olevien vanhempien kanssa, ettei kaikki olisi pelkkää sanahelinää.

Ja että sekä vanhemmille, että sisaruksille olisi näissä tilanteissa taho, joka tarjoaisi apua ja tukea – ilman, että itse pitää tietää tarkalleen millaista tukea, apua ja keskustelua kaipaa.

Salapoliisi

Käytämme evästeitä analytiikkatarkoituksiin. Lue lisää: Tietosuojaseloste